Poweria Oy insinööripalvelut Lapissa

Poweria insinööripalvelut palvelee taloyhtiöitä, yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä Rovaniemellä ja muuallakin Lapissa korjausrakentamisen suunnittelussa, kilpailuttamisessa, tarkastuksissa ja korjaustöiden valvonnassa. Tehtävänämme on myös valvoa tehtävien töiden laatua, töiden turvallisuutta ja viranomaismääräysten täyttymistä.

Miten voimme auttaa?

Antti Palovaara – Poweria Oy

Rakennusalalla on suurta hyötyä siitä, että olet itsekin tehnyt hankkeita, joita olet nyt valvomassa. Näin sinulla on käsitys siitä mitä kaikkea projektin suunnittelussa ja johtamisessa täytyy ottaa huomioon.

Itse olen toiminut yrittäjänä nyt kuuden vuoden ajan, jonka aikana olen urakoinut monenlaisia rakennuskohteita. Samaan aikaan olen syventänyt osaamistani opiskellen rakennusinsinööriksi ja nyt minulla on omalta osaltani mahdollisuus vaikuttaa suunnittelu- ja valvontaprosessiin. Minulle yritystoiminnassa tärkeää on oppia uutta ja etsiä uusia tapoja toteuttaa hankkeita, joissa asiakaan etu on aina avainasemassa.

Ota yhteyttä

antti palovaara poweria insinooripalvelut

Tutustu tekemiimme kohteisiin

Olemme toteuttaneet lukuisia hankkeita Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Lue lisää

Kysy lisää tai pyyda tarjous

Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää tai pyydä tarjous.

Ota yhteyttä

Meistä sanottua